29 heinäkuuta, 2009
Lisäyksiä vanhoihin postauksiin
Seuraavaksi koostan lopulliset mietteet Megatourista. Paljon ajatuksia matkasta nousee koko ajan pintaan, kunpa vain olisi enemmän aikaa kirjoittaa niitä ylös. Viimeisten viikkojen aikana on tapahtunut muutakin mielenkiintoista, niistäkin on hirveä polte päästä kirjoittamaan.
Apuva, lisää aikaa ja energiaa antakaa minulle!
20 heinäkuuta, 2009
Lopullinen matkareitti
Matkankesto: 3 viikkoa
Ajokilometrejä: yli 6000 km
Matkakulut: liikaa (erittely tulossa myöhemmin)
Matkan aikana hankittua:
- 30 levyä suklaata (voivoivoi, kyllä hammaspeikko tykkää)
- pari sipsipussia
- 4 vodkapulloa (kuka nämä oikein aikoo juoda?)
- 20 viinipulloa (osa annettiin lahjaksi, ihan oikeesti, uskottehan?)
- 20-30 olutpulloa (nämähän menee saunan jälkeen talven mittaan)
- 5 t-paitaa
- 3 kengät
- 0 lähetettyä postikorttia (joojoo, mä en ansaitse yhtään ystävää, tiedän!)
- liian vähän tuliaisia
- lisää unkarilaisia sanoja kielipankkiini
- rusketus
15 heinäkuuta, 2009
Kotimatka alkaa
No niin, reissu on saanut vaiheen, jossa suuntaamme takaisin kohti kotimaata. Romania jää siis taakse, ja sen myötä kaikki ihanat ihmiset ja eläimet. Täällä vietetyt 1,5 viikkoa olivat sanoinkuvaamattoman unohtumattomat. Muistoksi jää kasa valokuvia, pelejä, viiniä, suklaata (kyllä Jukka, muistettiin ostaa sullekin) ja upea rusketus. Tällä hetkellä sää ulkona on helteinen, noin 30 astetta lämmintä ja taivas on täysin pilvetön. Aletaan olla siis kipurajalla mukavuuden ja tukaluuden välillä.
Sain viimeinkin tehtyä postaukset Düsseldorfin visiitistä ja ne löytyvät Amsterdamin ja Ravenburgin tekstien väliltä. Syöksymme seuraavaksi pariksi päiväksi pimeään Itä-Eurooppaan, joten nettiyhteyksiä tuskin saamme avattua. Anna hiljenee siis ainakin lauantaihin saakka. Lisäksi puhelimen laturi tuhoutui tänään entistä pahemmin ja ellen saa sitä korjattua nyt, puhelimella minuun on turha ottaa yhteyttä.
Matkareittimme tulee olemaan Unkari-Slovakia-Puola-Liettua-Latvia-Viro-Suomi. Helsingissä on tarkoitus olla perjantai-iltana, mutta teiden kunto ja sää määrittävät onnistumisemme. Auto on kuitenkin priimakunnossa ja kuskitkin virkeinä pitkän lepotauon jälkeen, joten olen optimistinen.
Terveisiä kaikille!
P.S. Ihanaa! Olin juuri julkaisemassa tätä tekstiä ja sulkemassa konetta, kun Lehelin isä tuli tähän viereen ja toi minulle hiilitabletteja matkalle. Tämä kuulostaa varmasti todella typerälle, mutta tuollainen välittäminen lämmittää kummasti mieltä, erityisesti kun olet täysin vieraiden ihmisten “armoilla” :D
P.S.2. Lehel on pakannut automme valmiiksi minun bloggaillessa. Mikä mahtava työnjako! Nyt menoksi!
10 heinäkuuta, 2009
Romanian maisemia
En uskalla sanoa mitään erityistä Romaniasta yleensä, koska niin vähän kyseisestä maasta tiedän. Sen yksi kaupunki, Szatmárnémeti, tuli kuitenkin puolentoista viikon aikana kohtalaisen tutuksi ja tässä kuvia sieltä.
Lehelin kotitalo kadulta päin kuvattuna
Ja kotikadun liikennettä :)Osa taloista oli aika huonossa kunnossa...
...ja osa taas aivan priimakunnossa
Laatikainen oli käynyt tekemässä sähkötyöt.
Ja joku kaupitteli nykyaikaisia siivousvälineitä.
Kirkko
Kaupan kalatiski. Huomatkaa taustalla olevat akvaariot, joissa uiskentelee eläviä kaloja. Sieltä sitten valkkailemaan illallispöydän antia.
Tämä oli minusta huippujuttu: vihannesosastolla oli töissä neiti Vaaka, joka punnitsi asiakkaiden ostokset ja sulki pakkaukset, ettei niihin voi jälkikäteen lisätä ilmaisia hedelmiä. Rehellinen maa, kun tällaista täytyy tehdä.
Kaupan viiniosasto, todella houkutteleva.
Anna oli hieman pitkästynyt Lehelin ja hänen äitinsä shoppailtua ikuisuudelta tuntuvan ajan Realissa. Tässä pitkästymisen lopputulos ja säälittävä itsensäviihdyttämisyritys.
Saatiin useana aamuna aamupala vuoteeseen, kivaa!
Lehelin isä ja kissa
08 heinäkuuta, 2009
Eläinystäviä
Armottomana eläinystävänä omistan yhden postauksen perheen eläimille. Seuraavissa kuvissa on perheen nuorempi ja pienempi kissa, Macska.
Meillä oli kyseisen kissan kanssa yksi kahdenkeskinen hetki tiistaina, ensimmäisenä päivänäni perillä Lehelin kotona. Koko perhe oli päivätorkuilla ja minä heräsin käydäkseni vessassa. Ulos tullessani oven takana odotti tämä kissa, selvästi vailla hellyyttä ja seuraa. Niinpä aloin silitellä nuorta herraa ja tämä vastasi kehräämällä.
Lopulta uskaltauduin ottamaan kissan syliini ja menimme yhdessä olohuoneen sohvalle lepäilemään. Kissa nukkui rinnallani tyytyväisenä ja minä annoin ajatusteni laukata ja tein havaintoja kodista. Hassua, miten kissat todellakin valitsevat, kuka on heidän ystävänsä ja kuka ei. Aamulla olin nimittäin tehnyt lukuisia tutustumisyrityksiä kissaherran suuntaan, mutta kissa vain luikki karkuun ja mulkoili pahasti. Nyt, kun hänelle kelpasi seura ja silittely, hän teki itse aloitteen tutustuakseen minuun.
Tässä vielä taidonnäytteitä erilaisista nukkumistavoista. Älkää kokeilko kotona!
Ja tässä taas perheen koira, Dugó. Dugó tarkoittaa suomeksi korkkia tai tulppaa. Tämä koira saa olla ulkona vapaasti, pääasiassa kuitenkin omassa pihassa. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, hän kykenee myös karkaamaan kadulle porttien välistä. Sisällä Dugó saa oleskella ainoastaan keittiössä ja pienessä oleskeluhuoneen tapaisessa tilassa. Koiraa ei siis käytetä lenkillä eikä sitä pidetä valjaissa Suomen tapaan.
Dugó on varmasti yksi maailman kilteimpiä ja hyväsydämisimpiä koiria, joita tiedän. Hän tuntuu olevan aina iloinen ja valmis uusiin seikkailuihin. Lisäksi hän rakastaa ihmisiä ja on aina siellä, missä tapahtuu. Pyöräilijöistä Dugó ei välitä ja niille täytyy haukkua joka käänteessä.
Ostimme Lehelin kanssa koiralle kamman, jolla olemme selvitelleet turkkia päivittäin. Ette usko, millaiset määrät karvaa siitä koirasta pystyy lähtemään. Dugó on kuitenkin mielissään huomiosta ja saamaastaan rapsuttelusta.
Viimeisenä yksi kuva perheen toisesta kissasta, joka tuli päiväkausien reissultaan kotiin syömään ja uhittelemaan perheen toiselle kissalle. Perheen kaksi kissaa eivät siis tule toimeen keskenään. Lisäksi tämä kissa oli villi ja äkäisenoloinen viimein kotiin tultuaan. Syötyään kissa lähti takaisin teilleen. Tuttavuutta en lähtenyt hänen kanssaan rakentamaan.
Dugó ja Macska ovat kavereita keskenään mutta aina silloin tällöin pitää hieman leikkiä ja ottaa mittaa toisistaan. Tässä leikitään pihalla leikkitappelua.
Täällä eläimet ovat todella erilaisessa asemassa kuin Suomessa. Melkein joka perheessä on koira, jota pidetään vapaana pihassa. Eläimiä ei ole koulutettu lainkaan ja ne haukkuvat käytännössä jokaista ohikulkijaa. Varsinkin iltaisin kadulla kulkeminen on kiusallista, koska koirien yhtäjaksoinen haukunta saa koko naapuruston hereille. Asukkaat ovat luultavasti tähän tottuneet, mutta minua se häiritsee.
Koirat toimivat täällä enemmän perheen ja talon suojelijoina kuin lemmikkeinä. Koirat syövät ihmisten ruokajämiä tai mitä milloinkin löytävät. Myös kulkukoiria on paljon ja ne ovat huonossa kunnossa.
06 heinäkuuta, 2009
Megamatkustusta: Saksa-Itävalta-Unkari-Romania yhdessä päivässä
Saksassa matka sujui mallikkaasti, erityisesti silloin kun Anna ajoi Münchenin esikaupunkialueella kädet täristen. Huh, silloin pelotti. Ja muutama äkkijarrutuskin tuli tehtyä, kun se liikenne oli ihan vähän vauhdikkaampaa kuin meillä kotona.
Saksasta siirryttiin ilman suurempia kommervenkkejä Itävallan puolelle. Sielläpä oli maisemat kohillaan. Vuoristoa, matalalla roikkuvia pilviä, kirkkaanvihreää nurmea (juuri sellaista täydellisen kauniin vihreää), peltoja, pikkuisia vanhanaikaisia latoja ja taloja, tunnelmaa. Tässä muutamia onnistuneimpia otoksia matkalta.
Matkalla meidät kuitenkin yllätti vesisade eikä valitettavasti kyseessä ollut mikään pieni kesäsade. Vettä satoi kaatamalla ja yhtäjaksoisesti tuntikaupalla ja tietenkin minä istuin ratin takana, rystyset valkeina ja hermot riekaleina. Pelotti niin vietävästi, että tuskin aiemmin on autossa siltä tuntunut. Kun sade lopulta hellitti, olin todella helpottunut. Hengissä edelleen ja autokin ehjänä.
Moottoritiellä ei paljoa sateesta välitetty, vaan kaikki autoilijat tuntuivat olevan "fast and furious" -mentaliteetin omaavia oman elämänsä jumalia; turvavälit olivat edelleen aivan lii lyhyet ja rekat ohittelivat henkilöautoja yli 100 km/h vauhdissa. Ilmeisesti vesiliirtoon voi joutua vain Suomessa. Jos näkyvyys on joitakin kymmeniä metrejä rankan vesisateen takia ja tielle on kertynyt vettä jo useita millejä, sopiva ajonopeus lienee noin 130 km/h? Edessä ajavaan on sopiva pitää välimatkaa kymmenestä kahteenkymmeneen metriä. Se riittänee helposti reagointiin noissa nopeuksissa ja tuollaisissa olosuhteissa.
Kun lopulta Unkarin puolella sade loppui ja pimeys saapui, pääsimme taas ajamaan sopivaa vauhtia. Tiet olivat hyvässä kunnossa, joten matka eteni rattoisasti. Budapestissa pysähdyimme kauppaan etsimään telkkaria ja kännykkää. Eipä löytynyt sopivaa, joten matkaa jatkettiin edelleen lompakot pullollaan rahaa.
Viimeiset 50-80 km olivat tuskaista ajettavaa. Olimme niin väsyksissä, että huh huh. Lisäksi tiet kiersivät pikkuruisten kylien läpi ja nopeus oli pidettävä maltillisena. Teiden kunto ei ollut kehuttava, vaikkakin kestettävä. Liikenteessä tuntui meidän lisäksi olevan ainoastaan rekkoja, mikä lisäsi ajonautintoa entisestään. Lisäksi väsymys ja pelko saivat minut vainoharhaiseksi ja ehdin sekopäisyydessäni kuvitella jos jonkinlaista skenaariota illan kulkuun. Huippu oli, kun aloin pelätä, että Lehel varastaa minun passin ja pakottaa minut jäämään loppuelämäkseni Romaniaan. Äiti, luin pienenä liikaa pelottavia kirjoja ja katsoin Stephen Kingin elokuvia, tässä on lopputulos! Ei tullut hyvä.
Ostettiin eilen sieltä Mainaun krääsämyymälästä meille tällaiset matkamuistoapinat. Niillä on magneetit käsissä, jaloissa ja takapuolessa, joten tyypit on mahdollista kiinnittää toisiinsa mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Meillä oli hauskaa kun keksittiin kaikkia apinatemppuja niille tehtäväksi.
Ostin eräältä huoltoasemalta itselleni Ed Hardy -mukin. Siellä oli 4 erilaista vaihtoehtoa ja minä valitsin tämän Lucky New York City -mallin. Kaikki vaihtoehdot olivat aivan upeita, minuun niiiiin iskee tämä yltiömäinen Ed Hardy -taide. Joku oli kuitenkin valittava, joten tässä se nyt on. Huoltoasemakamaksi hinta oli kohtuullinen, vaikkei edullinen (12 €).
Maanantai 6.7. koosteena:
- Lähtöaika: klo 11
- Matkareitti: Ravensburg-Itävalta-Unkari-Satu Mare eli yhteensä 1200 km
- Matka-aika: n. 16 tuntia (poikkeuksellisesti ei-kuumassa autossa)
- Matkaeväät: Maailman herkullisimmat eväsleivät, joiden antaman energian avulla jaksoimme ajaa koko pitkän päivän
- Yksityiskohtia: Itävallassa ajaessa tarvitsee ostaa tullimaksutarra, joka oikeuttaa käyttämään moottoriteitä. Tällainen lupa ostettiin huoltsikalta ja hinta taisi olla jotain 10 euron luokkaa. Ei ihan ilmaista lystiä siis. Tällä rahalla olisimme kyllä saaneet matkata maassa lähes pari viikkoa, jolloin hinta alkaa kuulostamaan huomattavasti kohtuullisemmalta. Näin läpiajoksi hinta oli kuitenkin korkeahko.
05 heinäkuuta, 2009
Vierailu venähtää, Annan tyyliin
Tässä isäntäperheen lemmikki Oliver antaa näytteitä uintitaidoistaan. Oliver oli kyllä hauska kaveri. Se oli ehdollistunut ruokapurkkinsa väreille ja aina kun kyseistä väriä hänelle näytettiin, alkoi mieletön räpiköinti ja pulikointi altaassa. Oliver ilmeisesti yritti uida ulos akvaariostaan tai jotain. Meistä tämä oli vain hauskaa, Oliverista luultavasti inhottavaa kiusausta.
Aamulla harrastin auringonottoa isäntäperheen pihassa. Sää oli kuitenkin niin hiostavan kuuma, että ulkona ei pystynyt olemaan kovin pitkään. Parhaani kuitenkin yritin, tiedostaen Suomen surkean sään. Oliver otti aurinkoa mun kaverina.
Aamutoimien jälkeen lähdimme viettämään aurinkoista päivää Bodenseessa sijaitsevalle Mainaun saarelle. Saari on uskomattoman kaunis kukkapuisto, josta löytyy myös erilaisia eläimiä aaseista perhosiin. Koko päivä meillä meni aluetta kiertäessä enkä voi kuvitella, että lomapäiväänsä voisi paremmin viettää. Kaikkialla oli niin kaunista ja rauhoittavaa, että sielua hiveli. Saarelle matkustimme lautalla, jonne otimme auton mukaan. Näppärää.
Yksi pieni ongelma kuitenkin: Anski, meillä on ikävä sua. Tule takaisin ja tee tästä reissusta taas mokusmaisen hauska. Me ei osata olla ilman sua.
Mahtavaa: Katsokaa miten upean väristä vettä voi olla järvessä. Olemme siis lauttamatkalla saareen ja jalkojemme alla välkkyvä järvi on Bodensee.
Ranta jää kauas taakse.
Lehel ja taustalla näkyvät kauniit värit
Isäntäperheemme
Megaturistit tuulessa
Mainaun saaren erilaisia vihreän ja sinisen sävyjä
Aasi syö ruohoa
Lisäksi alhaalla Anskia varten vähän kukkakuvia, voit katsella näitä iltaisin ennen nukkumaanmenoa (if you know what i mean...).
Schmetterlinge Haus oli minulle koko saaren kohokohta. Siellä oli kaikkia mahdollisia perhoslajikkeita, joita maailmasta löytyy ja ne lentelivät Hausissa vapaana. Voi sitä väriloistoa ja kauneutta!
Tässä koko paikan upein yksilö (miehen kämmenen kokoinen perhonen):
Tästä perhosesta kerrottiin, että toukkavaiheen jälkeen se ei enää syö lainkaan vaan lähinnä vain nukkuu. Perhosena se ehtii viettää vain viikon, jonka jälkeen se kuolee. En ole ikinä nähnyt näin valtavaa perhosta, uskomatonta! Kyllä taas kannatti elää näin vanhaksi.
Takaisin majapaikkaamme pääsimme niin myöhään illalla, että päätimme jäädä vielä yhdeksi ylimääräiseksi yöksi Saksaan. Ja toisaalta, säästimme voimiamme nukkumalla kunnon yöunet ja rahaa jättämällä yhden hotelliyön välistä. Lisäksi saimme matkaamme niin mahtavat eväät että jo niiden takia olisi kannattanut vaikka seistä tunti päällään.
Sunnuntai 5.7. koosteena:
- Ei vieläkään ajokilometrejä, jee! Ihana olla välillä paikallaan eikä aina pakkaamassa ja purkamassa autoa ja laukkua.
- Opin uuden saksankielisen sanan: die Schmetterlinge. Jee! Olisi kiva osata saksaa paremmin
- Kommunikointi englanninkielellä ei oikein onnistu isäntäperheen kanssa ja saksantaitoni on erittäin huono. Pystyn ehkä ymmärtämään mitä minulle sanotaan mutta puheesta ei tule mitään. Eilen sanoin: Ich möchte die Erdbeeren kaufen. Naurakaa vaan mutta tässä on kaikki mitä sain saksaksi sanottua.
- Selbst tanken on Suomessa itsestäänselvyys, Saksassa siitä tiedotettiin erikseen kyltillä.