02 heinäkuuta, 2009

Saksa on paska maa

Näin on Seppo Räty aikoinaan kehaissut enkä voi hänen näkemykseensä yhtyä. Minulle tämä saksalainen elämäntapa sopii kuin tukka päähän. Junat ovat aikataulussa, tiet ovat hyväkuntoisia, palvelu on asiallista, ihmiset puhuvat englantia –yksinkertaistaen: homma toimii.

 P1200523

S-junalla matka taittuu näppärästi Düsseldorfiin.

P1200522 

P1200524

Junaa odotellessa…

P1200525

Nämä kengät pelastivat reissuni, tippaakaan liioittelematta. Ostin ne eilen viidellä eurolla ja elämä alkoi heti hymyillä. Siihen asti olin talsinut balleriinoilla, jotka alkoivat painaa jalkaa pitkien kävelyretkien jälkeen. Nämä kevyet flipflopit jalassa on kuitenkin helppo marssia kaupungin katuja, eikä muuten hiosta. Suosittelen kaikille.

Ostin samalla reissulla yhdet toisetkin kengät ja otin niistä kuvan, mutta en halua laittaa sitä tänne levitykseen. Ne ovat minun ikiomat syksynodotus-kengät, jotka saavat piristää synkeää syksyä pirtsakalla värillään. En melkein malta odottaa kesän loppua. Noh noh, ehkei sentään.

IMG_1015 

Torstaina tutustuimme paikalliseen vesieläinpuistoon, Aqua Zoohon. Minun lemppareita olivat apinat, pingviinit ja kilpparit. Käärmeiden lähellä sain sekalaisia tunteenpurkauksia inhosta pelkoon. Hengissä kuitenkin ollaan vielä.

IMG_1011

IMG_1012

IMG_1023 IMG_1028 IMG_1033

Joku minulle täysin tuntematon eläinlaji.

IMG_1034

P1200545

Sööppiksiä kaloja

P1200569

Aqua Zoon parkkis

P1200570

Lehel ja hevospatsas Aqua Zoon pihassa.

P1200575

Nälkä yllättää: tällä kertaa testauksessa italialainen ravintola. Tuli todettua se, että varminta on syödä italialaista ruokaa italialaisessa ravintolassa, jos haluaa syödä hyvin.

P1200576 P1200577

Annan pizzasta jäi aika paljon evääksi. Alkukeittona syöty Minestrone täytti mahan tehokkaasti. Ja oli muuten hyvää!

Seuraavassa kuvia Reinin rantakadulta.

P1200578 

P1200585 P1200593

Kuvan taustalla näkyvästä tornista oli mahtavat maisemat kaupungin ylle ja alhaalla joitakin otoksia yläilmoista.

P1200602 P1200603 P1200607 P1200610

Tässä on kuva yhdestä hassuimman näköisestä rakennuksesta, jonka olen koskaan nähnyt. Muistuttaa hieman Aalto-vaasia ja materiaali on kuin peililasia. Oletteko nähneet vastaavaa?

P1200616

P1200613

Torstai 2.7.2009 koosteena:

  • Aqua Zoo
  • Näköalatorni
  • Iltaoluet hassussa paikallisessa kuppilassa, jossa olut tarjoiltiin 0,2 desilitran laseista.

2 kommenttia:

  1. Hassu paikallinen kuppila...? HEEEEIII, sä puhut mun kantiksesta! Kuka tykkää väljähtyneestä kaljasta, kysyn vaan!?!
    ;)

    VastaaPoista
  2. Tällasta tää bloggailu on. Aina saa varoa sanojaan ja kuvijaan ja kaikkea mahdollista, koska jossain on kuitenkin joku äidinkaimanserkku jota varmasti joku kirjoittelu onnistuu loukkaamaan. Hah, eikös ollutkin julmasti kirjoitettu?

    Ihan rehellisesti sanottuna, hassu paikallinen kuppila oli oikein viehättävä ja tunnelmallinen paikka, jossa olisi mielellään istunut toisenkin illan. Ja väljähtynyt kalja on pahaa, pakko sekin on myöntää. Eli kyllähän se paikka oli mahtava.

    Jos joku haluaa kyseisen paikan kordinaatit, niitä voi minulta kysellä. Ja rahat tästä sponssauksesta voi siirtää suoraan mun tilille. Sille samalle millä edistetään tiettyjen kilpailutusten voittamista.

    VastaaPoista